Kävimme tammikuussa Tepin kanssa virallisessa sydänkuuntelussa ja valitettavasti tällä kertaa tuli huonoja uutisia. Tepillä nimittäin kuului sydämessä sivuääni. Käytimme Tepiä vielä sydänsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä varmistaaksemme asian ja sivuäänihän sieltä tosiaan kuului vasemmalta puolelta läpän kohdalta ja eläinlääkäri arvioi vakavuudeksi 3/6. Todella harmillinen uutinen, mutta onneksi Tepi on ainakin toistaiseksi oireeton ja toivotaan että pysyy omana iloisena itsenään vielä pitkään.
Samalla reissulla myös Titolta kuunneltiin sydän epävirallisesti ja Titolla oli edelleen terve sydän.
Cavalierkaksikon kuulumisia
Tepi ja Tito - Cavalier kingcharlesinspanielit
tiistai 4. helmikuuta 2014
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Seinäjoen KV 20.10.2013
Pienen tauon jälkeen Tepi kävi tänään pyörähtämässä kehässä Seinäjoen KV näyttelyssä, jossa tuomarina oli Jan Törnblom Ruotsista. Cavaliereja oli ilmoittautunut mukaan yhteensä 63, joista uroksia 28. Kilpakumppaneita siis riitti, valioluokassakin kisaamassa oli 8 koiraa. Tepi oli tauosta huolimatta kelpo vireessä, ja tuloksena VAL ERI2 SA PU4, siis valioluokan kakkossija sekä paras uroskisan nelossija. Alla pari tilannekuvaa kehästä ja arvostelu löytyy Tepin sivulta.
tiistai 6. elokuuta 2013
Tepille uusi polvilausunto
Kävimme eilen hakemassa Tepille tuoreen virallisen polvilausunnon. Polvet olivat edelleen terveet ja tuloksena siis 0/0.
torstai 9. toukokuuta 2013
Tepin poskiharjausgeenitestin tuloksia
Tepille hyviä tuloksia poskiharjausgeenitestistä:
DNA TEST FOR CURLY COAT DRY EYE SYNDROME / CLEAR
DNA TEST FOR EPISODIC FALLING / CLEAR
DNA TEST FOR CURLY COAT DRY EYE SYNDROME / CLEAR
DNA TEST FOR EPISODIC FALLING / CLEAR
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Sydänkuuntelut - ei sivuääniä
Eläinlääkäristä hyviä uutisia - Tepillä (4v 10 kk) terve sydän, virallinen sydäntarkastuslausunto 17.1.2013. Myös Titolla (4 v 1 kk) terve sydän, epävirallinen sydänkuuntelu 17.1.2013.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)