
Huh onpa viime kirjoituksesta ehtinytkin kulua jo aikaa. Sen verran kiirettä on pitänyt että blogiakaan ei ole ehditty päivittää ja lisäksi oltiinhan tässä muutama viikko ilman omaa nettiäkin mikä myös hiukan hankaloitti elämää. Mutta tosiaan muutamissa näyttelyissä on taas ehditty tässä välissä käydä. Ensin 21. päivä elokuuta käytiin molempien poikien kanssa Teuvan ryhmänäyttelyissä, jossa tuomarina oli Tarmo Viirtelä. Tulokset siltä reissulta olivatkin oikein mukavat: Tito NUO ERI2 ja Tepi AVO ERI1. Tosin Tito oli juuri näyttelyitä edeltäneellä viikolla taas päässyt parturoimaan Tepin korvia ja niskaa kaiken remontin ja muuttohässäkän keskellä, mitä tuomari sitten vähän ihmettelikin Tepin ollessa näyttelypöydällä ja kysyi että "ette kai te vain ole leikanneet tätä karvaa". No Tuomo sitten selitti tuomarille että asialla oli ollut meidän toinen koira, mutta jäljet kyllä kieltämättä näyttivät siltä kuin turkkia olisi käyty saksimassa. :) Noh nyt siis jälleen kerran kasvattelemme Tepin korvakarvoja ja vahingosta viisastuneena investoimme toiseen kuljetushäkkiin. Yllä kuva Teuvan ryhmänäyttelyistä.
Seuraavaksi olivat vuorossa Limingan ryhmänäyttelyt, jossa tuomarina oli Kornelia Butrimova ja cavoja oli ilmoittautunut melkoinen määrä, peräti 59. Liminkaan olimme sitten ilmoittaneet ainoastaan Tepin. Olimme siis ilmoittautuneet näyttelyyn jo ennen kuin Tito oli käynyt kynimässä Tepin korvat. Niinpä siis suuntasimme näyttelyihin Tepin kanssa ilman suurempia odotuksia, mutta mukavasti se sitten lopulta meni vähän ohennetuillakin korvakarvoilla. Tuomarilla kun saattui olemaan erinomainen päivä ja kaikki yhtä lukuun ottamatta nappasivat ERIt, mutta lisäksi Tepi sijoittui vielä neljänneksi omassa luokassaan. Sijoitus oli kyllä hieno, sillä avoimenluokan uroksia oli kuitenkin kymmenen kisassa mukana. :)

Yllä kuva sohvanvaltaajista, jotka kerrankin saatiin samaan kuvaan. :) Seuraavista näyttelyistä ei sitten vielä olekaan tietoa. Taitaa tässä tulla nyt pieni näyttelytauko, kun odotellaan Titon kaksivuotissynttäreitä ja kasvatellaan Tepin korvakarvoja. :) Aikomuksena olisi kuitenkin Titon kanssa jonkinlaiselle koirakurssille ilmoittautua, kunhan tässä keksin että mille kurssille ja mihin. Mutta saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan. :)