sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Uusi vuosi, uusi blogi

Olemme jo jonkin aikaa ajatelleet, että olisipa mukava kirjoittaa blogia Tepistä ja Titosta. Silloin kun Tepi muutti meille, kirjoitimme jonkin aikaa pentublogia, mutta innostus sittemmin lopahti. Nyt kuitenkin näyttelyharrastuksemme myötä heräsi taas ajatus uudesta blogista. Elikkä jatkossa tähän osoitteeseen olisi tarkoitus kirjoitella vauhdikkaan cavalier kaksikkomme, Tepin ja Titon kuulumisia. :)



Yllä kuva Titosta viime viikonlopun Kajaanin näyttelyistä, joista tuloksena oli upeasti JUN ERI1, ROP-JUN. Saavutus oli myös sikäli hieno, että viime vuonna samaisissa Kajaanin tamminäyttelyissä Tepi oli ROP-juniori. :)

Titon arvostelu: Nice head with correct bite. Well-set ears, correct stop, topline and tail carriage. Good angulation. Moves and shows well. (Tuomari Harry Vella)

Viime torstaina kävimme Titon kanssa myös virallisissa terveystarkeissa Akuutissa ja kaikki oli onneksi kunnossa eli terveet silmät, polvet 0/0 ja terve sydän. :)



Tepistä ei viime viikonlopulta löytynyt hyvää näyttelykuvaa niinpä tässä kotona otettu kuva Tepin suloisesta nassusta. Tosin Tepin korvakarvat ovat edelleen melko olemattomat Titon viime syksyisen parturoinnin jäljiltä. Tepin tulos Kajaanissa oli kuitenkin myös hieno NUO ERI2.

Tepin arvostelu: Nice head with correct bite. Good stop, correct front and topline. Tail set a bit too low. Good hind quarters. Moves well. (Tuomari Harry Vella)

2 kommenttia:

Susan kirjoitti...

Olipas kiva yllätys löytää velipojilta päivitetyt blogisivut. Nyt saa seurailla sit teidänkin kuulumisia tämän kautta. Onkos teillä jo harkinnassa kolmas juniorivoittaja Kajaaniin ensi vuodelle???? :)

Maarit kirjoitti...

Joo toivottavasti säilyy vielä innostus päivitelläkin tätä blogia. :) No kyllä tämän kaksikon kanssa riittää meillä tekemistä ihan tarpeeksi. ;)