Lomailua jatkoimmekin sitten mökkeilyn merkeissä ja hellettä tosiaan riitti. Reissun parasta antia oli kyllä ehdottomasti rantasauna ja järvi, johon pääsi mukavasti viilentymään saunan jälkeen ja hellepäivinä kuumuutta pakoon. Naapureitakaan ei ollut kovin lähellä, joten koiriakin sai pitää pihalla vapaana. Uimista yritettiin myös koirien kanssa, mutta Tepihän ei vapaaehtoisesti uskaltautunut veteen ja varmuuden vuoksi Tepi katsoi parhaakseen pysytellä myös kaukana laiturista. No Titostakaan ei varsinaisesti mitään vesipetoa kuoriutunut esiin, lähinnä Tito tykkäsi enemmän vaan kahlailusta. Kyllä molemmat pojat kävivät välillä tassujaan kastelemassa ja viilentelemässä pienellä avustuksella, kun lämpömittarissa lukemat nousivat yli 30 asteen.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Sawo Show ja lomailua Itä-Suomessa
Reissuun lähdettiin jo keskiviikkoiltana, kun suuntasimme sateisesta Oulusta kohti Leppävirtaa. Perille päästyämme totesimmekin lähteneemme ihan oikeaan suuntaan, sillä sateesta ei ollut tietoakaan ja sääennusteetkin lupailivat, mitä parhaimpia lomasäitä. Torstaipäivä vierähtikin sitten Kuopiossa asuntomessuilla, jonne tietenkin piti päästä kun sielä suunnalla kerran oltiin. Mukavahan sielä olikin kierrellä ja ihmetellä toinen toistaan hulppeampia asuntoja, mutta kummasti mitä kaemmin asuntoja kiersimme sitä enemmän asunnot alkoivat muistuttaa toisiaan. :)
Lomailua jatkoimmekin sitten mökkeilyn merkeissä ja hellettä tosiaan riitti. Reissun parasta antia oli kyllä ehdottomasti rantasauna ja järvi, johon pääsi mukavasti viilentymään saunan jälkeen ja hellepäivinä kuumuutta pakoon. Naapureitakaan ei ollut kovin lähellä, joten koiriakin sai pitää pihalla vapaana. Uimista yritettiin myös koirien kanssa, mutta Tepihän ei vapaaehtoisesti uskaltautunut veteen ja varmuuden vuoksi Tepi katsoi parhaakseen pysytellä myös kaukana laiturista. No Titostakaan ei varsinaisesti mitään vesipetoa kuoriutunut esiin, lähinnä Tito tykkäsi enemmän vaan kahlailusta. Kyllä molemmat pojat kävivät välillä tassujaan kastelemassa ja viilentelemässä pienellä avustuksella, kun lämpömittarissa lukemat nousivat yli 30 asteen.
Kuten arvata saattaa, ei tästäkään reissusta selvitty täysin ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Pojat kun viihtyivät suuren osan ajasta ulkona, kun kerrankin saivat juoksennella ulkona vapaana ja hyvinhän ne pysyivätkin pihapiirissä. Tosin ihan kuumimpaan aikaan päivästä pojat viihtyivät parhaiten viileässä mökissä sohvan alla. Koirien ulkona ollessa huomasimme kuitenkin, että varsinkin Tepi rohkaistui vähitellen ja teki yksinään pidempiä ja pidempiä tutkimusmatkojaan, mutta tuli kuitenkin luokse aina kun huusimme sitä. No erään kerran pojat olivatkin sitten keksineet lähteä yhdessä retkeilemään, sillä aikaa kun me muut olimme sisällä mökissä syömässä. Syötyämme palasimme ulos ja aloimme huudella koiria, mutta tuloksetta. Kumpaakaan koiraa ei näkynyt eikä kuulunut. No Tuomo sitten lähti kävelemään mökkitietä pitkin ja huutelemaan koiria. Toista kilometriä Tuomo sitten joutuikin kävelemään kunnes vastaan tuli auto, jonka kuski pysäytti kohdalla ja kysyi sattuiko meiltä olemaan pari koiraa hukassa. Tepi ja Tito kun olivat juosseet naapurimökille asti ja kävelleet suoraan sisälle mökkiin kuin kotiinsa. No onneksi isäntäväki osasi aavistaa, että koirat saattoivat olla juuri siltä mökiltä missä me oleilimme ja niinpä karkulaiset saatiin onnellisesti takaisin omistajilleen. :)
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa näyttelypäivä, joka valkeni todella helteisenä ja paahtavan kuumana, jo aamulla lämpömittarissa oli 26 astetta ja kun saavuimme Kuopioon näyttelypaikalle oli lämpömittari kohonnut jo 32 asteeseen. Siinä ei paljon kylmäkallet ja jäädytetyt vesipullotkaan koiria auttaneet, kun varjossa istuessa itselläkin hiki ihan virtasi. No tällä kertaa ei sitten ollut kyllä muutenkaan meidän päivä, kun ensin Titon tulokseksi jäi EH3 ja heti sen perään Tuomo kävi hakemassa Tepin kanssa tuomarilta myöskin EH:n. No positiivista asiassa oli, että päästiin lähtemään pois helteestä ja suuntaamaan ajoissa takaisin kohti Oulua. Matka oli kyllä melkoisen kuuma ja väsyttävä autossa, sillä meiltä ei tietenkään löydy autosta ilmastointia. No matkalla poikkesimme sitten vielä uittamaan koiria ja kävimme myös itse pulahtamassa vedessä niin, että jaksoimme ajaa vielä Ouluun asti. Reissusta selvittiin ja kyllä nyt osaa taas nauttia näistä alle 20 asteen lämpötiloistakin. :)
Lomailua jatkoimmekin sitten mökkeilyn merkeissä ja hellettä tosiaan riitti. Reissun parasta antia oli kyllä ehdottomasti rantasauna ja järvi, johon pääsi mukavasti viilentymään saunan jälkeen ja hellepäivinä kuumuutta pakoon. Naapureitakaan ei ollut kovin lähellä, joten koiriakin sai pitää pihalla vapaana. Uimista yritettiin myös koirien kanssa, mutta Tepihän ei vapaaehtoisesti uskaltautunut veteen ja varmuuden vuoksi Tepi katsoi parhaakseen pysytellä myös kaukana laiturista. No Titostakaan ei varsinaisesti mitään vesipetoa kuoriutunut esiin, lähinnä Tito tykkäsi enemmän vaan kahlailusta. Kyllä molemmat pojat kävivät välillä tassujaan kastelemassa ja viilentelemässä pienellä avustuksella, kun lämpömittarissa lukemat nousivat yli 30 asteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti