sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Mätsärissä

Tänään oli Virpiniemessä Match Show ja päätettiinpä sitten lähteä poikien kanssa hakemaan vähän treeniä ja varmuutta näyttelyesiintymiseen. Lisäksi minä treenasin Titon kanssa ensimmäistä kertaa yhteistyötä kehässä. Tuomo kun on yleensä vienyt Titoa ja minä Tepiä.

No ihan mukavasti se sitten menikin, vaikka melkoisen kauan jouduimmekin odottamaan omaa vuoroamme, sillä ensin kehässä pyörähtelivät pienet pennut jonka jälkeen oli vasta pienien aikuisten vuoro. Lisäksi maneesi, jossa mätsäri järjestettiin oli kylmä. Oikeastaan taisi olla kylmempi kuin ilma ulkona, sillä maneesiin ei päässyt juurikaan aurinko edes paistamaan. No lopulta sellaisen kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsimme kehään. Tepi ja Tuomo kävivät ensin hakemassa punaisen nauhan tai no näissä mätsäreissä jaettiin vaaleanpunaisia nauhoja, jonka jälkeen minä ja Tito haimme samanlaisen nauhan. Sitten odoteltiin vielä loppukehää, jossa Tepi ja Tito menivätkin peräkkäin, mikä ennakkoon vähän jännitti, mutta yllättävän hyvin se menikin. Odotin että Tepin perässä kävely tuottaisi Titolle enemmän vaikeuksia, mutta kiitos treenien, tuo sujui oikein mallikkaasti. No Tepi ei sitten tuolla loppukehässä enää sijoittunut, mutta Titolla meni sitäkin hienommin ja tuloksena oli punaisen loppukehän voitto! Ihan mahtava yllätys, mutta se ei niin kovin ilahduttanut, että voiton myötä jouduimme jäämään vielä Best In Show kehään, joka pidettiin kaikkien kehien päätteeksi ja näin ollen se tiesi lisää odottelua kylmässä maneesissa.

No ajatukset ja motivaatio saatiin vielä koottua BIS kehään ja niinpä astelimme Titon kanssa kehään seitsemän muun koiran kanssa. Jo itsessään pääsy tuonne BIS kehään oli hieno saavutus, mutta Titon sijoittuminen kehässä neljänneksi oli kyllä jo ihan yli odotusten! Että näin hienosti käynnistyi minun ja Titon yhteistyö kehässä. Niinpä pääsimme viimein lähtemään viiden tunnin seisoskelun ja odottelun jälkeen, kylmästä kohmeina, mukavien palkintojen ja iloisen mielen kanssa. :)
Tässäpä vielä linkki tuonne mätsäreitten sivuille. Sieltä löytyy tulokset ja lisää kuvia. Myös Kiddo ja Elvis ovat päässeet kuvaan. :)  http://sites.google.com/site/pohjoissuomenaj/match-show-21032010

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea BIS -kehään pääsystä ja neljännestä sijasta ! Ja hyvinhän teillä meni esittäjien vaihto :)
T. Tanja & Elvis

Sari kirjoitti...

Koiraharrastus vaatii kyllä pitkäjänteisyyttä, pakkasensietoa, hyviä istumalihaksia ajomatkoilla ja vielä varhaisia heräämisiä :). Hyvin tsemppasitte!

- Sari

Maarit kirjoitti...

Kiitoksia! Joo sujui kyllä yllättävän hyvin tuon Titonkin kanssa kehässä. :) Ja todellakin välillä kyllä tuntuu, että koiraharrastus on kestävyyslaji. ;)

Johanna kirjoitti...

Mahtavasti teillä meni kyllä. Ja tosi reipasta toimintaa tuo odottelu. ;)

Ja hienoa, että yhteistyö sujui Titon kanssa, niin sujuu hyvin sitten Pellossakin. Vitsit että jännittää jo :)